Kävin reilu viikko sitten juoksemassa sen puolimaratonin reitin. Eksyin pari kertaa reitiltä, toinen kerta hieman oikaisi ja toinen kiersi, joten uskoisin lopputuloksen olevan suunnilleen plusmiinusnolla. Ajaksi tuli 2 h 55 min, iPodin ja Niken härpäkkeen mukaan matka olisi ollut 24,3 km, eli mittausvirhe on aika huomattava. Tuo oli pisin ja nopein (pitkistä lenkeistä) lenkkini ikinä.
Lihakset olivat aika jumissa seuraavana päivänä ja polviin sattui. Pohdiskelen silti nyt Tukholman maratonia ensi vuodelle...
Mutta jee, jaksoin juosta koko matkan! Viime vuoden alkukeväästä muistan hihkuneeni, kun jaksoin juosta 6 minuuttia putkeen. Eteenpäin on menty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Every second I'm out of bed I'm burning precious calories. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. kesäkuuta 2010
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
OMG, WTF?
Painan 73 kg. Mitämitämitä, mihin ne viimeisimmät 700 g ovat hävinneet? Osa mahdollisesti lähti 1,5 viikkoa sitten luovuttamani veren mukana, mutta se ei selitä kokonaispudotusta.
Kävin muuten pitkästä aikaa spinningissä. Kesällähän olen pyöräillyt ulkona, mutta nyt säiden huononnuttua on aika siirtyä pikkuhiljaa taas spinningin pariin. Olipa rankkaa, mutta jälkeenpäin tullut endorfiinihumala muistutti taas, miksi itseään on joskus kiva rääkätä. :)
Tein eilen pähkinärouhesuklaata, josta tuli törkeän hyvää. Suklaa aiheutti ehdottomasti elämäni korkeimmat "suklaanousut", eli suklaasta tuleva hyvä olo, joka myöskin johtuu endorfiinista. Raakasuklaan resepti löytyy vaikkapa Voisilmäpeliä-blogista. Itse siis lisäsin noin puolikkaan pussin hasselpähkinärouhetta suklaan sekaan. Seuraavaksi ajattelin kokeilla kahvin lisäämistä suklaaseen. Chilikin voisi olla hyvää, entä jos kuivaisi mustikoita...

torstai 15. lokakuuta 2009
Going más rápido
En ole bloggailutaukoni aikana pelkästään maannut sohvalla mutustaen Fazermintejä ja katsoen Amazing Racea (11. kausi telkkarista, 15. kausi netistä).
Juoksin viikko sitten 11,27 km. Se on melko varmasti pisin koskaan juoksemani matka. Tunnustettakoon tosin, että välissä oli noin 200 m kävelyä. Olen iloinen ja ylpeä itsestäni. Ihan selkeästi olen kehittynyt alkuvuodesta, jolloin muistan iloinneeni jo kahden minuutin yhtäjaksoisesta juoksupätkästä. Nyt aikaa meni noin 1 h 25 min. :)
Olen myös huomannut kunnollisen levon tärkeyden. Muutama viikko sitten treeni tuntui pakkopullalta, kunnes loukkasin selkäni töissä ja jouduin lepäämään yhteensä 5 päivää. Ensin ahdisti, mutta seuraavalla viikolla urheilu tuntui ihanan helpolta ja rikoin vielä juoksulenkkieni nopeusennätyksen (8,2 km/h, joojoo, oon hidas).

perjantai 31. heinäkuuta 2009
Cooper
Juoksin eilen Cooperin testissä 1900 m. Kuntoni on siis keskitasoa. Yllätin itseni, uskalsin toivoa kykeneväni juoksemaan vain noin 1600 m.
En ole siis huonokuntoinen!
En ole siis huonokuntoinen!
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
just another manic monday
Löysin taas liikunnan riemun pienen tauon jälkeen. Endorfiinit hyrräävät, ja olo on oikein hieno. Maanantaina kävin salilla, jonka jälkeen olo oli vielä niin energinen, maaninen olisi ehkä oikeampi sana, että lähdin vielä lyhyelle intervallilenkille. Olen hidas, se tuli ainakin todettua. Eilen käytiin miehen kanssa pyörälenkillä rantaa pitkin, maisemat olivat kauniita ja pyörä tuntui kulkevan suht hyvin. Sain myös hyviä ideoita juoksureiteille.
Tänään saatan hypätä taas pyörän selkään, tai antaa kipeille takareisilleni ja huonosti nukkuneelle keholleni lepopäivän.
Uskon olevani nyt matkalla parempaan suuntaan. Perjantaina astun vaa'alle, uskon ja toivon sen näyttävän alle 76 kg.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Pyöräilyä
Spinningistä on ollut ihan selkeästi hyötyä. Vuoden ensimmäisen pyörälenkin keskinopeudeksi tuli noin 18,5 km/h, mikä taitaa olla uusi ennätykseni (siis ensimmäisen lenkin nopeudeksi)! Reitti on ollut jo vuosia sama, melko mäkinen Bodomin kierros. Oli hauskaa, ja itsetuntokin sai kaipaamaansa nostetta.
Toin sitten pyörän isältäni tänne omaan kotiini. Täältä pitäisi päästä aika helposti vaikkapa Kirkkonummelle pyöräilemään. Tykkään pyöräillä maaseudulla, kaupungissa on ihan liikaa liikennevaloja ja muita tielläliikkujia.
Jos saan töitä inhimillisen pyöräilymatkan päästä kotoa, niin voisin pyöräillä töihin vaikka edes muutaman kerran viikossa. Esimerkiksi koululle pääsen täältä usein jopa nopeammin pyörällä kuin bussilla.

lauantai 14. maaliskuuta 2009
Aina ei kulje...
Olipas tahmea lenkki! Juoksu ei kulkenut yhtään, vaikka kaiken piti olla kunnossa: hyvä mieli, ihana ilma ja hyvää musiikkia (Kelly Clarksonin uusin levy). Päätin sitten tehdä viisi mäkivetoa ja vähän laukka-askelia ja loikkia. Lopussa tyydyin suosiolla kävelyyn ja auringosta nauttimiseen. Toivottavasti en palanut, minulla on nimittäin hyvin herkästi palava iho. Joskus näin, ensi kerralla varmaankin taas vähän paremmin.
Keskittyminen ei ehkä ollut paras mahdollinen, olin - ja olen edelleen - niin fiiliksissä Tanja Poutiaisen hienosta suurpujottelun maailmancupin voitosta! Kyllä muuten jännitti.
Vielä yksi hyvä juttu tähän päivään: kahdet ennen liian pienet farkut ovat nyt sopivat! Tästä talosta ei löydy enää tavoitefarkkuja minulle, isin vintillä pitäisi olla kahdet.

lauantai 7. maaliskuuta 2009
Vauhdin hurmaa
Totesin tuossa jossain kommenttilaatikossa, että juoksen niin hitaasti, ettei vauhdin hurmasta voi puhua. No, eilen lenkki kulki ajoittain niin hyvin, että pääsin jopa nauttimaan vauhdista! Uskomatonta. Kuiva alusta taisi vaikuttaa. Jaksoin juosta 26 minuuttia 46 minuutin lenkistä, eli juoksin varmaan ekaa kertaa sitten en-tiedä-minkä enemmän kuin kävelin. Tästä on hyvä jatkaa!
tiistai 24. helmikuuta 2009
Vesijuoksemassa
Kävin tänään vesijuoksemassa ekaa kertaa vuoteen. Uin myös pari altaanmittaa. Oli hauskaa olla taas pitkästä aikaa vedessä!
Minulla on parin viikon päästä solubiologian ja fysiologian tentit. Ajattelin lukemisen lomassa kirjoitella tänne hieman tieteellisempää näkökulmaa esimerkiksi eri ravintoaineista ja lihaksien kehittymisestä. Ehkä sitten jopa oppisin itsekin jotain... Toivottavasti edes jotakuta kiinnostaa!
Noiden edellisten lisäksi edessä on yhden selkkarin kirjoitus ja pari fysiikan välikoetta. Eli kiirettä pitää, mutta yritän ehtiä päivittämään tätä blogiakin.
Siis oikeastihan mä en sitten mitään muuta teekään, kun välttelen lukemista esimerkiksi bloggaamalla...

tiistai 17. helmikuuta 2009
Kokeilin sauvakävelyä
Huhhuhhuh, sauvakävely oli todella yllättävän rankkaa! Perun kaikki aikaisemmat ajatukseni keski-ikäisten samanlaisiin tuulipukuihin pukeutuneiden pariskuntien sunnuntaikävelystä. Nyt väsyttää.
Tein sattumalta todella ihanaa fetasalaattia. Nälkä tosin saattoi vaikuttaa ruoan hyvyyteen. Salaattiin tuli jääsalaattia, kaksi keskikokoista kotimaista tomaattia, muutama aurinkokuivattu tomaatti, reilu ruokalusikallinen vihreitä oliivisiivuja, noin 70 g Arlan normaalirasvaista Apetinaa ja vähän vihreää pestoa kastikkeeksi.

tiistai 27. tammikuuta 2009
Juoksuaika
Huh, kävin 35 minuutin intervallilenkillä. Juoksin ensin 3x3 minuuttia suht reippaasti, sitten kolme ylämäkivetoa, jotka kestivät noin 35 s kukin, ja lopuksi vielä muutama rento juoksupätkä, kestot 1 min, 1 min, 1,5 min ja 2 min. Yhteensä siis juoksua tulu 16 minuuttia. Tämä oli vuoden kolmas lenkki, ja jokainen on ollut edellistä helpompi. Oikein nautin menosta. :)
Liikunnasta alkaa hyvää vauhtia tulla elämäntapa. Tätä innostusta on tosin nyt kestänyt vain vajaat 2-3 kk, laskentatavasta riippuen (marraskuu meni flunssassa), mutta nyt ainakin näyttää siltä, että en enää palaa entiseen.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Tänään lenkillä
Jaksoin juosta 20 minuuttia 45 minuutin lenkistä! Jee! Oli kivaa, vaikkakin liukasta. Osa juoksustani jopa oli sellaista, että joku ulkopuolinenkin olisi voinut kutsua sitä juoksemiseksi. Voisin ehkä alkaa noudattaa tätä ohjelmaa tokan kuukauden kolmannesta viikosta alkaen. Toisaalta, tykkään niin paljon myös spinningistä ja kuntosalista, että 3 juoksupäivää viikossa on aika paljon. Kukaan ei tietenkään kiellä harrastamasta kahta lajia samana päivänä.
Minä siis juoksen, en hölkkää. Se on asennekysymys.
Soittolista oli seuraavanlainen:
Lily Allen: The Fear
Superchick: Cross The Line
Avril Lavigne: One Of Those Girls
Katharine McPhee: Open Toes
Kelly Clarkson: Since U Been Gone
Superchick: Stand Up (Mob Action Mix)
Shakira: Ciega, Sordomuda
Superchick: Karaoke Superstars
Apulanta: Vasten mun kasvojani
Stratovarius: Paradise
Blondie: One Way Or Another
Bowling for Soup: High School Never Ends
Katy Perry: Hot N' Cold

"triathlon"
Maanantaina spinningissä aloin haaveilla triathlonista kesällä. Täysmatkaan minusta ei varmaankaan koskaan ole (3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja maraton (42 195 metriä) -juoksu), mutta olympiamatka (1,5 kilometriä uintia, 40 kilometriä pyöräilyä ja 10 kilometriä juoksua) voisi olla loppukesästä aika hyvä.
Mihinkään kilpailuun en ole ajatellut osallistua, mutta vastaavan jutun voi järjestää kotonakin. Ensin uimahallissa siis uinti, sitten pyörällä jokin sopiva lenkki ja lopuksi vielä juoksu. Olisi tosin hyvä, jos saisi uintikamat jonnekin muualle kuin pyörän kyytiin.
Uinti ja pyöräily sujuisivat jo nyt (vauhdista ei puhuta), mutta juoksua täytyy treenata. Loppukesään on onneksi yli puoli vuotta aikaa. Tässä voisi olla sopivasti tavoitetta minulle. On kivaa, jos voi liikunnassa pyrkiä johonkin muuhunkin kuin laihtumiseen.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Spinning
Spinning on tosiaan tämänhetkinen lempilajini. Kannattaa kokeilla, vaikkei olisikaan loistavassa kunnossa. Kukaan ei näe millä vastuksilla poljet, joten raskauden voi säätää helposti itselleen sopivaksi.
Spinningissä pärjää ihan normaaleilla urheiluvaatteilla, pyyhkeellä ja vesipullolla. En kuitenkaan suosittele pitkiä housuja, ainakin minulla nimittäin tulee todella kuuma tunnilla. Jos kuitenkin haluaa ottaa spinningistä kaikki irti, kannattaa hankkia pyöräilykengät ja pyöräilyshortsit.
Pyöräilykengät kiinnitetään klossien avulla pyörän polkimiin. Tällä tavalla tekee töitä koko pyöräytyksen ajan, eikä ainoastaan polkaistessa alas. Jalat eivät myöskään uhkaa lipsua polkimista kovassakaan pyörityksessä. Lukkopolkimilla pyöräiltäessä ei poljeta, vaan pyöritetään. Jalalla siis tehdään töitä koko ajan, myös ylhäällä (työnnetään eteenpäin) ja alhaalla (vedetään taaksepäin). Oikean tekniikan oppimisessa menee aikaa, mutta sen opettelu kannattaa.
Melkein kaikilla näyttäisi täälläpäin olevan pyöräilykengät spinningissä. Pyöräilyshortsit ovat harvinaisempia, mutta ne pelastavat oman takamukseni. Shortseissa on siis pepun kohdalla säämiskäpehmuste, joka tekee olosta satulassa mukavampaa.
Samat asiat pätevät myös pyöräilyyn ulkona. Ulkona täytyy tietenkin ehdottomasti muistaa kypärä. Kengät täytyy myös muistaa irrottaa polkimista ennen pysähtymistä, sen muistaa yleensä sen ekan kerran jälkeen... ;) Pyöräilypaita tai -takki, jossa on taskut selässä, on myös kätevä. Joskus olen pyöräillyt enemmänkin, ja nyt on vähän sellainen kutina, että huhtikuussa minut voidaan taas nähdä Kirkkonummella pyörän selässä. :)

lauantai 17. tammikuuta 2009
Vuoden ensimmäiset juoksuaskeleet
Kävin tänään lenkillä! Yhteensä lenkki kesti tasan tunnin, josta noin 15-20 minuuttia oli juoksemista. Mukana menossa oli tämä Nike+iPod-härpäke, joka mittasi matkan ja ajan.
Juoksukunto on kyllä päässyt rapistumaan, mutta eiköhän se siitä taas kohta nouse. Lihaskuntoni sen sijaan on oikein hyvä, perjantaina tehdyn kuntotestin mukaan vatsa, selkä ja olkapäät saivat arvosanan 4 (asteikolla 1-5) ja reidet täyden vitosen! En olekaan niin surkeassa kunnossa kuin luulin. Testissä tein 30 sekunnin ajan yhtä liikettä, ja liikkeiden määrää verrattiin samanikäisten vastaaviin arvoihin.
Ensi torstaina ajattelin uskaltaa kuntokeskukseni pro-spinningiin. Toivottavasti pysyn mukana menossa!

tiistai 13. tammikuuta 2009
Toinen liikuntatavoite saavutettu
Kävin tänään siis pumpissa. Oli ihan jees, tosin siitä ei tainnut tulla uutta lempilajia. Tykkään enemmän kuntosalilla treenaamisesta omaan tahtiin. Tunti oli tosin hyvin selkeä, mä en pysy koreografisilla tunneilla mukana. Eiköhän siitäkin saanut lihakset kipeiksi. Spinning oli tavalliseen tapaan kivaa.
Kokeilin tänään kukkakaali-parsakaalimuussia. Siitä tuli oudon vihreää tahnaa, jonka koostumus oli liian tönkköä ja joka maistui aika pahalta. Oksetti vielä astioita puhdistaessakin. Laitoin kaalien sekaan suolaa, oliiviöljyä ja valkosipulia. Voin antaa muussille vielä uuden mahdollisuuden voin ja kerman kanssa, lautasella haarukalla muussattuna. Sauvasekoitin pidettäköön niistä kaukana...
Toinen kokeilemani karppiruoka on legendaarinen turkkilainen jogurtti, eli partajogurtti, eli partaäijä, eli partis. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Se on aivan ihanaa, suosittelen lämpimästi marjojen kanssa. Jogurtti on siis se ämpärissä oleva, jonka etiketissä on parrakkaan vanhuksen kuva.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Parhaat lenkkibiisit
- Apulanta: Vasten mun kasvojani
- Robbie Williams: Let Me Entertain You
- Superchick: Cross the Line
- Kelly Clarkson: Go
- Avril Lavigne: Girlfriend
- Shakira: Ciega, Sordomuda
- Blondie: One Way or Another
- ABBA: Voulez-vous
- Rihanna: Don't Stop The Music
- Rammstein: Links
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Liikuntalajeja, joista pidän
-Laskettelu
-Spinning
-Kuntosali
-Juoksu
-Pyöräily
-Kävely
-Pilates
-Chi ball
-Sulkapallo
-Ratsastus
-Spinning
-Kuntosali
-Juoksu
-Pyöräily
-Kävely
-Pilates
-Chi ball
-Sulkapallo
-Ratsastus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)