Wake-up call

Nousin äsken pelonsekaisin tuntein vaa'alle, ja se vahvisti pelkoni: 80,7 kg. En edes halua laskea painoindeksiä, tai laittaa tätä tuohon sivupalkkiin. Vyötärö on 78 cm ja perse metrin, eli olen melkeinpä palannut niihin mittoihin, mistä aloitin kaksi vuotta sitten tämän blogin. Jälleen yksi epäonnistunut laihduttaja, joka lihoo kilonsa takaisin? Ei helvetti, en suostu siihen!

Joulu on ohi, ja mikä tärkeintä, keittiöremppa, pari stressaavaa ja aikaavievää koulu- ja työprojektia on ohi, joten elämäntilanne alkaa taas olla otollinen laihduttamiselle.

Syinä lihomiseeni olivat juurikin nuo edellämainitut. Parin viikon ajan söin ulkona joka päivä, enkä todellakaan kertaakaan valinnut annostani järkevästi. "Kyllä mä saan tän yhden kerran..." oli ihan liian monesti toistunut ajatus. Mikä helvetin yksi kerta se on, jos se toistuu ties kuinka monena päivänä peräkkäin? Lisäksi, olenhan minä monesti aikaisemminkin ollut liiemmälti ajattelematta laihduttamista, ja lihonut korkeintaan pari kiloa. Näin kuvittelin asian olevan nytkin, kunnes viime viikolla totesin parin hameen kiristävän. En halua mennä ostelemaan isompia vaatteita, siispä aloitan juuri nyt, en ensi vuonna tai ensi maanantaina, laihdutuksen (jälleen kerran).

Tutulla linjalla mennään:

• liikuntaa vähintään 3 kertaa viikossa
• tärkkelys- tai sokeripitoisia ruokia max. kerran viikossa
• humalahakuista juomista ainoastaan uutenavuotena ja yhdessä tammikuun lopun tapahtumassa (vähän mietin, jos olisin muuten jopa kokonaan ilman alkoholia)

Välitsekki punnituksen ja mittanauhan kera joka viikon perjantai tai maanantai, lopputsekki 28.1. tai 29.1. Palkintoja on oikeasti aika vaikea keksiä, mutta jos vaikka sovitaan, että saan ostaa parillakympillä itselleni jotain kivaa onnistuessani.

Mä olen onnistunut tässä jo monta kertaa aikaisemminkin, miksi en siis nytkin? Ja nyt puhun siis nimenomaan painon pudottamisesta, en sen pitämisestä alhaalla.