maanantai 22. marraskuuta 2010

Kielletyistä ruoista

Aloin pohdiskella kiellettyjä ruokia tuon jäätelöstä kieltäytymisen jälkeen.

Periaatteessahan mitään ei saisi kieltää kokonaan itseltään. Ilman omia lempiherkkuja on lähes mahdoton, tai ainakin hyvin vaikea, elää koko loppuelämänsä. Vähemmän hyvien epäterveellisten juttujen kieltäminen taas on ehkä vähän turhaa, esimerkiksi minä syön irtokarkkeja muutaman kappaleen kerran vuodessa. Joo, voisin kieltää ne täysin itseltäni, mutta mitä järkeä? Ja jos kieltää oman lempparinsa, jossain vaiheessa kuitenkin syö sitä, minkä jälkeen voi tulla ihan liian syyllinen olo.

Kuitenkin, ihan kaikkea ei voi syödä niin paljon kuin haluaisi. Avainsana lienee siis kohtuus. Mutta mikä määrä esimerkiksi juuri jäätelöä on kohtuullista? Kerran viikossa? Kerran kuussa? Oikea määrä lienee sellainen, että se ei hidasta laihtumista, ja se taitaa löytyä lähinnä yrityksen ja erehdyksen kautta. Lisäksi on muistettava, että nälkä kasvaa syödessä, ja voi olla helppo sallia itselleen koko ajan hieman useammin "jotain hyvää", jolloin yhtäkkiä laihdutus pysähtyy. Ainakin itse tuppaan himoitsemaan sokeria ja tärkkelystä koko ajan enemmän ja enemmän, jolloin pieni viaton välipala voi aloittaa monta päivää kestävän hiilarisyöpöttelyn. Helpompaa olisi siis ehkä olla ilman, mutta hiilarikammokaan ei ole hyvä asia (ei ole rasvakammokaan).

Ihannetilanteessa voisi aina silloin tällöin, ehkä kerran viikossa jotain pienempää ja kerran kuussa jotain suurempaa, syödä jotain ns. kiellettyä, ja heti sen syömisen jälkeen palata ruotuun hyvillä mielin, vailla mitään syyllisyyttä. Mitenköhän tähän tilaan pääsisi? Itselläni ongelma on tällä hetkellä juurikin se syömisen riistäytyminen käsistä, joskus aikaisemmin syyllisyys oli pahin peikko.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

toi on kyllä niin totta, hiilareita himoitsee aina vaan enemmän ja lisää. Mulla ainakaan pulla ei ikinä oo yks pulla vaan viis pullaa;)

en kyllä enää laihduta varsinaisesti mutta olis hyvä oppia se kohtuus,harmikseni se on kyllä joko tai eli tiukkaa linjaa tai kunnon mässäilyä..:(

Montana kirjoitti...

Kohtuus on tosi vaikeeta, mulle tuntuu tosiaan sopivan paremmin joko tiukka kieltolinja tai sitten se mässäily.