perjantai 3. huhtikuuta 2009

Always Coca-Cola!

Hesarissa oli eilen uutinen Coca-Colan mainostuksesta Australiassa.

Coca-Cola julkaisi lokakuussa australialaislehdissä äideille suunnattuja mainoksia. Niiden mukaan on vain myytti, että juoma lihottaa, kuluttaa hampaita tai sisältää kofeiinia.
Voi apua. Onneksi yhtiö joutui korjaamaan tuon mainostuksensa. Ainakin Suomessa cokispullossa lukee, että siinä on kofeiinia. Litrasta colaa saa jo yli 400 kaloria, joten ainakin runsaasti käytettynä se kyllä voi olla lihottavaa - ellei sitten korvaa ruokaa cokiksella, mikä taas ei mitenkään voi olla terveellistä. Cokiksen pH on myös alhainen, mistä käsittääkseni johtuu hampaiden kuluminen.

McDonald'sin mainokset myös ärsyttävät, etenkin niiden suuntaaminen lapsiperheille. En usko, että lasten, tai kenenkään muunkaan, kannattaa syödä roskaruokaa. Lisäksi Yhdysvalloissa McDonald's on haalinut ravitsemusterapeutteja suosittelemaan hampurilaisia kaikille, kuten Supersize Me -elokuvasta opimme. Elokuvan jälkeen kävin kauhistelemassa lafkan jenkkisivustolla, esimerkiksi seuraava väite on hieman kyseenalainen: "McDonald’s serves a range of high-quality foods that can fit into a balanced diet." Joopajoo. Tosin täytyy sanoa, että jenkkimäkkärin ranskalaiset olivat jostain syystä parempia kuin Suomessa.

Itsekin siis käyn joskus Mäkissä tai Hesessä, mutta ainakaan en kuvittele syöväni silloin terveellisesti.

5 kommenttia:

tiinanen kirjoitti...

Cokiksessa, niinku muissakin limuissa on myös tosi paljon sokeria, mikä ei myöskään oo hyvä hampaille.
Toi sitaatti McDonaldsin sivuilta. Täytyy muistaa, että englanninkielen sana diet, samoin kuin suomen sana dieetti, tarkottaa oikeesti ruokavaliota, eikä laihdutuskuuria, niinkuin usein kuulee sanaa käytettävän. Että voihan Mäkkärin ruuat olla osa tasapainoista ruokavaliota, kunhan siellä ei käy jatkuvasti ja syö muuten hyvin. Uskoisin.

tuulis kirjoitti...

Hesessä on paremmat hampurilaiset ja paremmat majoneesit.

Jostain syystä mäkkärin hampparit maistuu aina tosi kuiville!

Omenainen kirjoitti...

Niin, eiköhän sekä roskaruoka että limsa ole epäterveellistä. Harvoin nautittuna ei varmasti aiheuta kenellekään haittaa, mutta jos ne sisällyttää viikottaiseen (jopa limsan päivittäiseen) ruokavalioonsa, ei varmasti voi välttyä niiden aiheuttamilta epäterveellisiltä vaikutuksilta.

Tuulis'n kanssa samaa mieltä :)

Coca-colaa voi käyttää pinttyneen wc-pytyn puhdistukseen (muutama tunti/yö). Lienee paras kaataa sellaisenaan pyttyyn, ei oman elimistön kautta kulkeneena :)

Montana kirjoitti...

tiinanen: Oikeastaan mikä tahansa ruoka-aine voi olla osana tasapainoista ruokavaliota, jos sitä vaan nauttii tarpeeksi harvoin. Itse käsitän ruokavalion koostuvan niistä ruoista, joita syö suht säännöllisesti, satunnaiset ruoat ovat sitten asia erikseen.

Supersize me -elokuvassa joku mäkkärin ravitsemusterapeutti totesi mäkkiruoan soveltuvan hyvin viikottaiseen syömiseen, kun taas elokuvan tekijöiden haastattelemista ravitsemusterapeuteista iso osa totesi mäkkärin ruoan soveltuvan vain muutaman kerran vuodessa syötäväksi.

tuulis: Joo, Hesen hampurilaiset ovat parempia! Mäkkärin hampurilaiset eivät ui majoneesissa, joten ne maistuvat kuivemmilta. Hesburgerin ravintolat muuten haisevat majoneesilta, ja McDonaldsit rasvalta. Nami (oon entinen Hesen kassa, se haju oksettaa edelleen).

Omenainen: Mä olen aina luullut, että tuo wc-pönttöniksi on vain urbaani legenda. Pidän mielessä, jos joskus on puhdistusaineet loppu (colaa tästä taloudesta löytyy lähes aina, mies juo sitä päivittäin).

Anna kirjoitti...

Niin no, onhan siellä hampparin välissä se salaatinlehti :D Sen ilmeisesti mielletään riittävän monipuoliseen ruokailuun...