maanantai 6. huhtikuuta 2009

Pale is the new tan

Terveelliseen elämään kuuluu muutakin kuin ruokavalio ja liikunta. Yksi taas tähän aikaan vuodesta tärkeä asia on auringolta suojautuminen. Minulla on kalpea ja pisamainen iho, palan Suomessa vappuna enkä rusketu koskaan, joten aurinkorasvoilla läträily on tuttua puuhaa.

Auringon säteily johtuu auringon ytimessä tapahtuvasta jatkuvasta ydinreaktiosta, jossa vety fuusioituu heliumiksi. Säteilyssä on useita eri aallonpituuksia, esimerkiksi näkyvää valoa, lämmittävää infrapunasäteilyä ja pahamaineista ultraviolettisäteilyä. UV-säteet voidaan jakaa vielä kolmeen osaan, UV-A, UV-B ja UV-C, joista ensimmäistä pääsee eniten maan pinnalle ja jälkimmäistä vähiten.

UV-säteilyhän aiheuttaa ihosyöpää ja saa ihon palamaan. Lisäksi se vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Tätä vastaan voidaan suojautua aurinkorasvoilla, vaatteilla ja yksinkertaisesti välttämällä aurinkoa. Aurinkosuojat voidaan jakaa fysikaalisiin ja kemiallisiin, joista fysikaaliset suojat sisältävät säteilyä heijastavia epäorgaanisia partikkeleita, ja kemialliset taas orgaanisia yhdisteitä, jotka imevät säteilyä itseensä. Syöpäjärjestöjen mukaan lapsille tulisi käyttää vain fysikaalista aurinkosuojaa, muistaisin myös jostain lukeneeni, että se sopisi myös paremmin herkkäihoisille. Luonnollinen keino aurinkoa vastaan on myös kookosrasva!

Aurinkosuojaa tulisi levittää kunnon kerros iholle, jotta voide tehoaisi, lisäksi voidetta tulee lisätä tarpeeksi usein ja esimerkiksi uimisen tai hikoilun jälkeen. Kunnollinen suojakerroin, mieluiten yli 20, on myös olennaista. Suunnilleen jokainen jenkkiläinen naistenlehti suosittelee suojakertoimellisen kosteusvoiteen käyttöä ympäri vuoden. En usko että Suomessa pimeinä talvikuukausina tarvitsee suojakerrointa yhtään mihinkään, mutta nyt aurinko on jo samalla korkeudella kuin syyskuussa. Omatkin pisamani alkavat taas vahvistua, joten onneksi postimies toi viime viikolla purkin Cliniquen Superdefense-voidetta, jossa on suojakerroin 25. Käytin sitä ahkerasti viime kesän, ja ilmeisesti se tehosi, sillä pisamani olivat haaleammat kuin yleensä kesäisin.

Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytää UV-indeksin eri paikkakunnille. Suojautumisen tarve alkaa, kun UV-indeksi on vähintään 3. Normaalit "lomaolosuhteet", eli lumi, hiekka ja vesi, voimistavat UV-säteilyä. Samoin puolipilvinen sää voimistaa säteilyä, sillä se heijastuu pilvien reunoista.

Periaatteessa uskon jokaisen tietävän nämä asiat, mutta käytännön toteutus tökkii. Aurinkorasva on usein tahmaista, se valuu silmiin ja suuhun urheillessa, sen levittäminen vaatii hieman vaivaa ja yhä edelleen moni uskoo aurinkorasvan estävän ruskettumisen. Aurinkoa neuvotaan myös välttämään puolenpäivän aikaan, mutta juuri silloinhan on mukavinta lojua pihalla/rannalla/uima-altaalla hyvän lehden tai kirjan kanssa! Tahmaisuutta ja valumista vastaan suosittelen omaa voidetta kasvoille. Esimerkiksi juuri tuo Superdefense imeytyy hyvin ihoon, eikä jätä aurinkorasvamaista tunnetta. Nivean Light feeling on myös mukavan epätahmaavaa kamaa.

Eli summa summarum: käytä sitä aurinkorasvaa! Sen lisäksi tarkkaile luomiasi, mistä on tulossa lähiaikoina ihan oma juttunsa.

2 kommenttia:

Excited kirjoitti...

Mä varmaan saan ihosyövän joku päivä, kun rakastan niin paljon ruskettua ja silloin tällöin käydä solkussa. Mä en yleensä pala, kunhan iho on selvinnyt ensisäikähdyksen auringolta. Mut ruskettuminen on turvallisempaa, jos syö paljon tomaatteja ja niitä karoteenia sisältäviä tabletteja :/

Montana kirjoitti...

tuulis: Onneksi ihosyövän ennuste on hyvä, jos se havaitaan ajoissa. Eikä sekään kaikille rusketusfaneille tule, etenkään jos iho ei pala helposti kuten sinulla.

Omenainen: Auts, atooppinen iho ja herkkä palaminen ei kuulosta kivalta yhdistelmältä. :/