lauantai 4. huhtikuuta 2009

Lose to gain

Motivaation hieman horjahdellessa, on hyvä miettiä, mitä kaikkea olen saavuttanut nykyisellä ruokavaliollani ja liikunnallani.
  1. En ole enää kiukkuinen nälkäisenä. Muutenkaan nälkä ei ole enää vihollinen numero yksi. Selviän kaupasta nälkäisenäkin ostamatta nopeita hiilihydraatteja.
  2. Nukun paremmin kuin ennen. Nukahdan nopeammin, ja pääsen aamulla ylös helpommin. Vihaan edelleen heräämistä, mutta kukapa ei?
  3. Vanhat vaatteet mahtuvat taas päälle.
  4. Pidän vartalostani enemmän, en enää itke omaa lihavuuttani, enkä välttele poikaystäväni kosketusta.
  5. Tunnen suurta onnistumisen iloa kun paino tai jokin ympärysmitta on pienentynyt.
  6. En tunne enää niin huonoa omatuntoa, jos olen syönyt jotain "väärää". Tiedän onnistuvani ajoittaisista lipsahduksista huolimatta.
Mitä voin vielä saavuttaa...
  1. Kesällä 2010 reidet eivät toivottavasti enää hankaa yhteen kävellessä, joten voin olla ulkona ilman sukkahousuja, eivätkä reiteni hankaudu rikki.
  2. Muutama vielä vanhempi vaate mahtuu päälle.
  3. Todennäköisyys sairastua vanhempana esimerkiksi diabetekseen tai sydän- ja verisuonitauteihin pienenee huomattavasti.
  4. Tulen toivottavasti vielä tyytyväisemmäksi omasta kehostani.
Näitä miettiessä tulee väkisin mieleen, että olen jo saavuttanut todella paljon. Olennaisin asia on oma hyvä oloni, jonka ylläpitämiseen tarvitsen liikuntaa ja kunnollista ruokailua. Paino laskee vähän niinkuin sivutuotteena, vaikka onhan sekin olennainen osa tätä juttua.

Huomaattehan, että tuossa toisessa listassa ei ole minkäänlaista muiden ihailun saavuttamista. En usko, että laihana saisin enemmän rakkautta osakseni kuin nyt. En todellakaan kuvittele, että vaikkapa avopuolisoni päättäisi kosia kun painoni laskee alle 60 kilon. En myöskään usko hoikkuuden tuovan minulle enempää kavereita, tutkintotodistusta käteen tai unelmatyöpaikkaa. Joskus teininä taisin kuvitella laihtumisen tekevän minut onnelliseksi, ja kun niin ei käynytkään, aloin taas lihoa. Okei, oli siinä muitakin syitä, mutta varmasti yksi asia oli se, että en ollutkaan täydellisen onnellinen 52-kiloisena.

2 kommenttia:

Kf kirjoitti...

Hei sä olet oikeasti onnistunut ja jo 10 tai 5% painonpudotus baikuttaa positiivisesti. Olethan sä listannutkin jo useaita hyviä juttuja mitä on tullut :) Kyllä niitä tulee vielä lisää.

Montana kirjoitti...

Maapähkinä: kiitos. :)

Omenainen: kiitos sinullekin! Viimeinen kappaleesi on ihan totta, joskus on aika vaikea ottaa rakkautta vastaan.