tiistai 10. maaliskuuta 2009

Tervetullut tauko vaa'asta

Tulin toissapäivänä lapsuudenkotiini koiravahdiksi, olen täällä torstaihin saakka. Tänä aikana en pääse punnitsemaan itseäni, enkä myöskään ottamaan mittoja. Hetkellinen mielenrauha siis. Vaaka on kyllä mielenkiintoinen laite, se pystyy pelastamaan surkean aamun ja toisaalta pilaamaan hyvin alkaneen päivän. Onneksi alan oppia suhtautumaan vaakalukemiin hieman järkevämmin kuin aikaisemmin, ts. tajuan että hetkessä noussut lukema ei ole oikeaa lihomista.

Olo on kyllä kuin pienellä possulla, kuukautiset alkoivat ja muutenkin viikonloppuna tuli syötyä kaikkea scheissea. Äh, ärsyttää kun viikonlopusta toipumiseen tuntuu menevän melkein kaikki arkipäivät. Onneksi ensi viikonlopulle ei ole tiedossa mitään, eli voin hyvillä mielin vaikkapa urheilla ja syödäkin terveellisesti.

PS. Keittiövaakakin on juuri blogannut vaa'alla käymisestä.

2 kommenttia:

Omenainen kirjoitti...

Niin, vaaka on melkoisen vaarallinen matkakumppani! Se kyllä motivoi suuresti näyttäessään pienentyneitä lukemia, mutta voi samalla A) antaa harhaanjohtavan turvallisuuden tunteen siitä, että nyt on vara herkutella, koska paino on hyvin laskenut. Toisaalta B) omasta mielestä liian pieni pudotus vaa'an näytöllä voi ahdistaa ja tuoda luovutus-olon. Ja taas C) plussaviikolla koko vaaka tuntuu turhalta, vihastuttavalta ja jopa lukemia manipuloivalta laitteelta.

Löytääpä siitä sitten se kultainen keskitie eli juuri itselle sopiva tapa käydä riittävästi vaa'alla!? Se on vaikeaa, ainakin toisinaan.

Sinun "mielenrauhallasi" on siis huomiseen asti aikaa :) Jospa kotiinpaluukin sujuisi kivuttomasti ja armollisesti. Älä hyppää heti vaa'alle, vaan anna sen ensin kuulla kuulumisesi ja se, että muutaman päivän erossa olo on tehnyt hyvää sinulle. Jospa ei sen jälkeen uskalla oikutella :D

Ja edelliseen postaukseen vielä sen verran, että jos laihdutus olisi helppoa, silloinhan ylipainoiset häviäisivät kaikkialta, kait? Toisille se ehken on helpompaa kuin toisille, mutta varmasti jokainen käy ne omat vaikeutensa läpi. Joku voi päästä alkuun helpommalla löytäen jossain vaiheessa edestään ongelmia. Toinen joutuu taistelemaan kaikkein vaikeimman kautta päästen sen jälkeen kunnolla vauhtiin laihdutuksessaan.

Olemme erilaisia. Inhimillisiä. Erehtyväisiä. Matkanteko on siis opettelua, taitelua onnistumisten ja epäonnistumisten kanssa. Väliin viisastuu, väliin tyhmistyy. Tärkeintä on kait se, että pieniä muutoksia tapahtuu vähitellen. Matkalla kasvaa, väkisinkin, mutta muutos ei aina näy hetkessä. Joskus ajatuksen tasolla kytenyt liekki leimahtaa vasta viikkojen päästä konkretian tasolle. Joten ei sovi kiirehtiä, vaan olla armollinen itselleen ja omille erehdyksilleen.

Tsemppiä edelleenkin! Tulevaan viikonloppuun sisukasta mieltä, jotta pienipossu-olo häipyisi :)

Montana kirjoitti...

Kiitos pitkästä ja hyvästä kommentista, olet ihan oikeassa. Onneksi vaaka toivotti minut iloisesti takaisin kotiin, eikä olokaan ole enää possumainen.