torstai 12. helmikuuta 2009

Goalainen katkarapucurry


Tein ruoan hieman eri reseptillä kuin kirjassa, koska en löytänyt kaikkia aineksia.

Ensin otetaan sopiva määrä katkarapuja (meillä 300 g, kirjassa 680 g), cayennepippuria ja kurkumaa. Meillä ei ollut cayennea, joten käytin chiliä. Huuhtele katkaravut kylmässä vedessä, ja sekoita joukkoon mausteet. Sekoittaminen sujuu kätevästi kumihanskalla suojatulla kädellä. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Itse tein tämän vaiheen jo iltapäivällä, joten katkikset olivat jääkaapissa nelisen tuntia.

Kastikkeeseen käytin:
-purkki kookosmaitoa, tällä kertaa Blue Dragon -merkkistä, koska se oli halvinta. Kookosmaitojen ravintoainesuhteissa on muuten eroja, kannattaa tutkia. Light-versiokin on ihan ok.
-2 sipulia pilkottuna
-10 g inkivääriä, eli sellainen peukalonpään kokoinen pala pilkottuna (voi myös raastaa), kirjassa sanotaan 2 rkl
-yksi yksikyntinen valkosipuli pilkottuna, kirjassa puhutaan 2 kynnestä, pyh sellaiselle määrälle sanon minä!
-2 tuoretta chilipaprikaa, kirjassa vain 1. Kannattaa maistaa yhtä siementä, ja sen tulisuudesta päätellä kuinka paljon haluaa siemeniä ruokaan. Noissa oli pieni jälkipotku, ja laitoin molemmat chilit siemenineen. Jos käyttää habaneroa, suosittelen ehdottomasti kumihanskoja käsittelyyn.
-2 rkl öljyä paistamiseen
-juustokuminaa, eli jeeraa oman maun mukaan, kirjassa 1 tl, itse laitoin enemmän
-laitoin myös vähän valmista keltaista curryjauhetta

Kirjan mukaan mausteiksi kuuluisi vielä kuivattu korianteri, joka unohtui, currylehdet, joiden saatavuudesta ei ole tietoa, suola ja sokeri. Sokeria en laittanut, suolan korvasin ripauksella thai-kalakastiketta. Lisäksi laitoin sekaan noin 200 g wok-vihanneksia, koska vihannekset nyt ovat terveellisiä. :D

Ensin kuullotetaan sipuli öljyssä. Siihen lisätään valkosipuli, inkivääri, chili ja mahdolliset currylehdet. Paistetaan noin 1 minuutti. Lisätään korianteri ja juustokumina, paistetaan noin 2 minuuttia. Lisätään kookosmaito ja wok-vihannekset (vihannekset voi varmaan lisätä missä vaiheessa vaan), annetaan kiehua hiljalleen osittain peitettynä 10-15 min. Lisätään katkaravut, suola ja sokeri ja tarjoillaan melkein heti. Katkaravut eivät saa kiehua, silloin niistä tulee kumimaisia.

Lisukkeeksi voi keittää riisiä, mutta ruoka oli ihan hyvää ilmankin. Tulisuutta oli juuri sopivasti, eli nenä aukesi mutta silmät eivät vuotaneet.

Alkuperäisessä reseptissä käytettiin myös tamarindia. 2,5-sentin pala liotetaan 1,3 desissä kuumaa vettä. Kun se on pehmeää, siitä puristetaan hedelmäliha ja nesteet ruokaan (pulp and juices). Eli mash through wire strainer, reserve pulp and juices. Discard solids. En tiedä mistä tamarindia saa, enkä tiedä mikä on wire strainer. Se lisätään ruokaan myös ihan lopussa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuullostaapa ihanalle! Pitää ottaa vinkki talteen.

Montana kirjoitti...

Juu, se oli aika hyvää. :)

Tiitula kirjoitti...

Kiitos reseptistä. Menee joku kerta kokeiluun :)

Montana kirjoitti...

Tuota voi tietenkin vielä muokata vaikka kuinka paljon eri mausteilla. Itse haluan kokeilla sitä vielä sen korianterin kanssa, ja jos tamarindia löytäisi jostain etnokaupasta tai Stockan Herkusta, niin myös sen kanssa.