sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Default-ruoka

Paras aika vuodesta -blogin Honey Junkie määrittelee default-asun seuraavasti:

"Jokaisella on omansa: asukokonaisuus, jonka vetää ylleen, kun ei jaksa, ehdi tai löydä mitään muuta."

Meidän pienen perheen default-ruoat ovat bolognesekastike spagetilla tai ilman, broileriwok ja kalapuikot. Kotoa löytyy aina jumbopakkaus Euroshopperin kalapuikkoja, josta on helppo tehdä ruokaa jos ei jaksa tai pysty käymään kaupassa, esimerkiksi yhdeltä yöllä. Noiden kahden ensimmäisen perusraaka-aineita voisi kerätä hieman enemmän kaappiin, jolloin kaupasta on helppoa napata vain jauheliha tai kana. Mikään ei myöskään kiellä niiden pakastamista.

Tämähän on oikein hyvä idea. Ei tarvitse mennä kuoleman nälkäisenä kauppaan, kun kotona on aina ainekset johonkin terveelliseen ruokaan.

Broileriwokin perusversioon kuuluu täällä broilerin hunajamarinoituja filesuikaleita, currytahnaa, wokvihanneksia ja kookosmaitoa. Mausteiksi chiliä, meksikolaista chilikastiketta, valkosipulia, juustokuminaa, kaffir-limelehtiä, garam masalaa, vihreää tai keltaista currya ym. Tomaattipyre tai -murska antaa kivaa lisäväriä ja toki makua.

Bolognesekastike koostuu yllätys yllätys jauhelihasta ja jostain valmiista kastikkeesta.

Ei kommentteja: